50+
Toimintavuodet
27
Aktiiviset jäsenet
122
Harrastekiekkoilijat
7
Harrastekiekon joukkueet

Vaikka SAJE on kooltaan pieni (tällä hetkellä 27 jäsentä) SAJE ry on erittäin virkeä ja hyvin toimiva yhdistys, josta on ponnahtanut useita tuomareita aina maan korkeimmalle sarjatasolle saakka. Kerho pyrkii omalla panoksellaan ja tekemisellään vaikuttamaan Salon ja lähiseutujen jääkiekon kehittämiseen ja harrastusinnon lisäämiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on jääkiekkoerotuomareiden vetämä harrastesarja, jota on pelattu vuodesta 2004. Päättyneellä kaudella 2025 – 2026 harrastejoukkueita oli mukana 8 ja harrastepelaajia yhteensä 146.

Kerhomme kouluttaa koko ajan uusia tuomareita eli jos olet kiinnostunut haastavasta mutta samalla antoisasta erotuomaritoiminnasta, ota yhteyttä meihin, niin autamme Sinut alkuun. Saat mielenkiintoisen harrastuksen ja kaupan päälle vähän taskurahaakin.

Tuomarinimeämiset

Salon Jääkiekkoerotuomarit ry vastaa tuomarinimeämisistä Salossa pelattaviin otteluihin. Näiltä sivuilta löytyvät kauden aikana ajan tasaiset nimeämiset.

Katso nimeämiset

Erotuomarikoulutus

Kerho kouluttaa uusia tuomareita säännöllisesti. Saat kattavan tuen alkutaipaleelle, kouluttajan ja parin kentälle, sekä taskurahaa harrastuksen päälle.

Ota yhteyttä

Hallitus

Yhdistystä luotsaa kuusihenkinen hallitus, joka vastaa kerhotoiminnasta, koulutuksista, harrastesarjasta ja tuomarinimeämisistä.

Yhteystiedot

Sponsorit

Tuemme paikallisia kumppaneita, joiden ansiosta toiminta voi pyöriä kohtuullisin kausimaksuin. Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneille.

Tutustu sponsoreihin

Ajankohtaista

TUOMARIKUITTAUS PÖYTÄKIRJAAN JA KORJAUKSET 11.10.2026

Kaikki tuomarit: keskittykää, että pöytäkirjoissa on ottelun päätyttyä oikeat merkinnät. Ohjeita täällä

Lue lisää: TUOMARIKUITTAUS PÖYTÄKIRJAAN JA KORJAUKSET

SÄÄNTÖ- JA TILANNEKÄSIKIRJAA PÄIVITETTY 5.10.2026

KAUDEN 2026-2027 SÄÄNTÖKIRJAN JA TILANNEKÄSIKIRJAN PÄIVITYKSET löytyvät täältä

Lue lisää: SÄÄNTÖ- JA TILANNEKÄSIKIRJAA PÄIVITETTY

Tuomaripalkkion ilmoittaminen 18.8.2026

TUOMARIKORVAUSTEN ilmoittaminen on muuttunut. Uusi linkki "tuomaripalkkiot" nyt käytettävissä.

Lue lisää: Tuomaripalkkion ilmoittaminen

SÄÄNTÖKIRJA JA TILANNEKÄSIKIRJA 2026-27 25.6.2026

KAUDEN 2026-2027 SÄÄNTÖKIRJA JA TILANNEKÄSIKIRJA löytyvät täältä

Lue lisää: SÄÄNTÖKIRJA JA TILANNEKÄSIKIRJA 2026-27

Katso kaikki artikkelit

Tuomarinimeämiset — osion kuva

Tuomarinimeämiset

Alla ensin turnausotteluiden nimeämiset, sitten harjoitus- ja sarjapelit. Toimitsijat (pöytäkirja, kello, kuulutus, jäähyvahdit) näkyvät omana taulukkonaan vain peleistä, joihin ne on nimetty. Haku ja tuomarivalitsin suodattavat listat.

Turnausnimeämiset

Ei tulevia turnausnimeämisiä.

Harjoitus- ja sarjapelit

PäiväAikaSarjaKotiVierasTuomari 1Tuomari 2
16.10.202619:30III-DIVISIOONA, alkusarja, lohko 6aKiekkohaitVG-62 IILitz TommiPuhakka Pasi
17.10.202613:45U15 Sininen, alkusarja, lohko 2Kiekkohait MustaTappara MustaAho EppuPuhakka Pasi
17.10.202616:15U18, II-DIVISIOONA, alkusarja, lohko 6KiekkohaitKJKPuhakka PasiSahakangas Niklas
18.10.202612:00Naisten SUOMISARJA, lohko 1Salo HTPaRaPakkanen JenniLannermaa Vili
19.10.202618:00HARRASTELas Vegas JätskitSalo HT SenatorsLitz TommiAaltonen Jussi
19.10.202619:00HARRASTESKAMarina MarinersLitz TommiAaltonen Jussi
19.10.202620:00HARRASTESexriverhockeyRelaxLitz TommiAaltonen Jussi
24.10.202615:15U15 Sininen, alkusarja, lohko 2Kiekkohait MustaIlves VihreäPuhakka PasiElo Eelis
24.10.202617:45U15 Valkoinen, alkusarja, lohko 6Kiekkohait ValkoinenFoPSLehtinen JanneMäki Esko
25.10.202613:30U11 HARJOITUSOTTELUKiekkohait MustaTuToLannermaa ViliPakkanen Jenni
26.10.202618:00HARRASTESexriverhockeyMarina MarinersLaakso HeikkiPuhakka Pasi
26.10.202619:00HARRASTEHC EuromasterSKALaakso HeikkiPuhakka Pasi
26.10.202620:00HARRASTESalo HT SenatorsRelaxLaakso HeikkiPuhakka Pasi
31.10.202613:45U13 Valkoinen, lohko 6aKiekkohait ValkoinenRNK KeltainenPakkanen JenniMäki Esko
31.10.202615:30U18, II-DIVISIOONA, alkusarja, lohko 6KiekkohaitVG-62Aho EppuLitz Tommi
31.10.202618:00III-DIVISIOONA, alkusarja, lohko 6aKiekkohaitTarUSahakangas NiklasPuhakka Pasi
1.11.202610:45U11Kiekkohait MustaJyskeAaltonen JussiYrttiranta Keijo
1.11.202612:15U11Kiekkohait MustaJyskeLitz Tommi
1.11.202613:45U13 Sininen, lohko 5Kiekkohait MustaRNK SininenLannermaa ViliAho Eppu
1.11.202618:45Naisten SUOMISARJA, lohko 1Salo HTTuK-V Club KisuritPalomäki SampoLehtinen Janne
2.11.202618:00HARRASTEHC EuromasterMarina Mariners
2.11.202619:00HARRASTESexriverhockeyLas Vegas Jätskit
2.11.202620:00HARRASTESKARelax
7.11.202615:00U15 Valkoinen, alkusarja, lohko 6Kiekkohait ValkoinenTuToPalomäki Sampo
7.11.202615:15U13 Valkoinen, lohko 6aKiekkohait ValkoinenUJK
7.11.202616:00U15 Sininen, alkusarja, lohko 2Kiekkohait MustaTPS AkatemiaAho EppuElo Eelis
7.11.202618:00U18, II-DIVISIOONA, alkusarja, lohko 6KiekkohaitMIFK
8.11.202612:00U13 Valkoinen, lohko 6aKiekkohait ValkoinenTPS VilutPalomäki Sampo
8.11.202613:30U12, lohko 6bKiekkohait MustaLukko Red Wings
8.11.202615:15U12, lohko 6bKiekkohait MustaLukko Red WingsAho EppuElo Eelis
9.11.202618:00HARRASTEHC EuromasterRelax
9.11.202619:00HARRASTESalo HT SenatorsMarina Mariners
9.11.202620:00HARRASTESKALas Vegas Jätskit
14.11.202613:30U13 Valkoinen, lohko 6aKiekkohait ValkoinenRockets Blue
14.11.202615:00U12, lohko 6bKiekkohait MustaTarU White
14.11.202616:30U12, lohko 6bKiekkohait MustaTarU White
14.11.202618:30III-DIVISIOONA, alkusarja, lohko 6aKiekkohaitPKS
15.11.202618:00U18, II-DIVISIOONA, alkusarja, lohko 6KiekkohaitTuTo Ak
15.11.202618:45Naisten SUOMISARJA, lohko 1Salo HTHIFK AkPalomäki Sampo
16.11.202618:00HARRASTESalo HT SenatorsSexriverhockey
16.11.202619:00HARRASTEHC EuromasterLas Vegas Jätskit
16.11.202620:00HARRASTERelaxMarina Mariners
21.11.202613:30U13 Valkoinen, lohko 6aKiekkohait ValkoinenLukko Ducks
21.11.202615:15U13 Sininen, lohko 5Kiekkohait MustaTPS Narvat
21.11.202617:00U11 PIENPELIKiekkohait MustaTuTo Red
21.11.202618:00III-DIVISIOONA, alkusarja, lohko 6aKiekkohaitParsport
22.11.202613:45U13 Sininen, lohko 5Kiekkohait MustaTPS HantatPalomäki Sampo
23.11.202618:00HARRASTESalo HT SenatorsSKA
23.11.202619:00HARRASTEMarina MarinersLas Vegas Jätskit
23.11.202620:00HARRASTESexriverhockeyHC Euromaster

Toimitsijat

PäiväAikaSarjaKotiVierasPöytäkirjaKelloKuulutusJäähyvahdit
16.10.202619:30III-DIVISIOONA, alkusarja, lohko 6aKiekkohaitVG-62 IIJokela RasmusVirtanen JuhaTuominen MarkoSorvari Harri, Sauren Vesa
18.10.202612:00Naisten SUOMISARJA, lohko 1Salo HTPaRaJokela RasmusLehtinen MarkoTuominen Marko tai Rinne AriVirtanen Juha
Yhteystiedot — osion kuva

Hallitus ja yhteys

Salon Jääkiekkoerotuomarit ry
Muuraintie 10, 24280 SALO

Kerhokouluttaja

Kerhokouluttaja auttaa uusia erotuomareita alkuun. Ota yhteyttä, niin kerrotaan seuraavista koulutuksista ja käytännön tuesta.

NimiPuhelinTehtäväSähköposti
Marko Tuominen050 3250 704Puheenjohtaja, kerhokouluttajamarko.tuominen@saje.fi

Johtokunta

NimiPuhelinTehtävä
Marko Tuominen050 3250 704Puheenjohtaja, kerhokouluttaja
Jussi Aaltonen044 7733 444sihteeri
Marko Lehtinen040 7569 397Harrastekiekko
Tommi Litz040 1676 665tuomarinimeäjä
Marko Manninen045 6501 282jäsen
Vesa Sauren0400 768 762jäsen

Muut toimihenkilöt

NimiPuhelinTehtävä
Kaija Andsten050 5412 298rahastonhoitaja
Ari Rinne050 5167 799toimitsijanimeäjä

Muut henkilöt

NimiPuhelinTehtäväSähköposti
Ville Bergström040 5710 568Erotuomarikouluttajaville.bergstrom@finhockey.fi
Jouni Myllymaa044 7507 761Aluepäällikköjouni.myllymaa@finhockey.fi
Sähköposti
marko.tuominen@saje.fi
Puhelin
050 3250 704
Y-tunnus
2403574-2
Harrastekiekko — osion kuva

Salon Harrastekiekko

Ajankohtaista

KAUDEN 2026 – 2027 PELIPASSIT 12.6.2026

Tulevan kauden pelipassin pääset lunastamaan täältä

Lue lisää: KAUDEN 2026 – 2027 PELIPASSIT

  • 143 pelaajaa
  • 8 joukkuetta
  • 2025-2026

Tietoa

Salon Harrastekiekko

Tervetuloa Salon harrastejääkiekon kotisivuille!

Sivuilta löytyy infoa harrastekiekosta Salossa, säännöt, tulokset, sarjataulukot, ajankohtaisia asioita, yms.

Kaikki pelit pelataan SSO-hallissa. Pelien aikana myös kahvio toiminnassa. Luistinten teroitusmahdollisuus.

Seuraavat pelit

Las Vegas Jätskit - Salo HT Senators
19.10.202618:00
SKA - Marina Mariners
19.10.202619:00
Sexriverhockey - Relax
19.10.202620:00
Sexriverhockey - Marina Mariners
26.10.202618:00
HC Euromaster - SKA
26.10.202619:00
Salo HT Senators - Relax
26.10.202620:00
HC Euromaster - Marina Mariners
2.11.202618:00
Sexriverhockey - Las Vegas Jätskit
2.11.202619:00

Uusimmat tulokset

HC Euromaster - Salo HT Senators
3-5 (1-2 2-3)
5.10.2026
Relax - Las Vegas Jätskit
0-7 (0-3 0-4)
5.10.2026
Sexriverhockey - SKA
3-7 (1-5 2-2)
5.10.2026

Harrastesarjan joukkueet

JoukkueJoukkueenjohtajaPuhelin
HC EuromasterMikael Fihlman, mikael.fihlman@euromaster.com040 7680 951
RelaxPekka Tuominen, pektuom@hotmail.com045 6332 061
Salo HT SenatorsTuomas Aalto, tuomas.aalto@gmail.com050 3100 300
Las Vegas JätskitTomi Kanko, ttkanko@gmail.com050 9186 057
Marina MarinersEemeli Lagerbom, eemeli.lagerbom@gmail.com040 7677 617
SexriverhockeySami Areva, sami.areva@areva-group.com
SKAJoonas Tamminen, jonastammi@gmail.com040 7688 193

Yhteistyössä